perjantai 17. heinäkuuta 2015

Nelospennut 1 wee!


Fumikon ja Yasun neljä palleroista - Shiro, Vinski, Nuka ja Suzu - täyttivät tällä viikolla vuoden! Viime kesän helteet Turussa ja se myrskyinen yö jalkapallon MM-finaalin jälkeen tulee vielä aika elävästi mieleen. Fumiko laittoi tapahtumaan niin sutjakasti, että kyseinen kätilökokemus ei jättänyt oikein mitään toivomisen varaa :) Loppukesä meni siis viime vuonna varsin vauhdikkaasti, mutta kuten kuvasta näkyy, välillä nuo riiviöt onneksi nukkuivatkin.

Eilen pääsin ilokseni tapaamaan Kajaanissa asti asustelevaa Nukaa ensimmäistä kertaa sitten luovutuksen, kun Sara ja Nuka ajelivat Kuopiossa lomailevaa kasvattajaa moikkaamaan. Nuka on kyllä sitten symppis! Ulkoiseen kehitykseen tarvitaan vielä rutkasti aikaa, mutta hyvä niin - parin vuoden päästä kun tulee valmista, on varmasti varsin sopusuhtainen hurmuri kyseessä. Ei mene tyyppi "yli" (kroppa ei kasva liiankin raskaaksi), kuten shiboilla toisinaan osassa omiakin kasvatuslinjojani tuppaa helposti tapahtumaan. Näiden hitaasti kehittyvien linjojen kanssa tarvitaan malttia, mutta nuoren koiran on mielestäni terveydellisistäkin syistä parempi olla vähän liian kevyt kuin liian nopeasti valmis. Tulevaisuus toki sitten näyttää lopullisesti, millainen on lopputulos.





Nukan ja Saran kanssa käytiin hiukan treenailemassa, erityisesti näyttelyjuttuja, vaikka aika luonnonlahjakkuus Nuka tuntuikin olevan. Niinhän se toki onkin, että hyvällä perusluonteella ja -koulutuksella pääsee näyttelytouhujenkin suhteen jo aika pitkälle. Nuka on mukavan leikkisä tapaus ja aktiivisesti kokeilee, millä tavalla ja tempulla saisi palkan itselleen. 


Treenailujen jälkeen käytiin kävelemässä pieni lenkki ja Sara otti järvimaisemassa musta ja Nukasta parit posekuvat :) Olipa kiva nähdä Nuka-penskaa, kiitos Sara ja tsemppiä treenailuihin! Aina opettavaista tavata kasvatteja ja analysoida, mitä on yhdistelmällä saanut aikaan. Varsinkin kun pääsee vähän treenijuttujakin kokeilemaan ja neuvomaan, niin syntyy aika hyvä käsitys siitä, millainen oman kasvatin luonne on. Luonnetta ja koulutettavuutta kun on niin vaikea kuvista tai oikeastaan puheistakaan itselle ominaisella tavalla analysoida.

Hymyilyttää :)
Tänään matka jatkuu Kuopiosta Joensuuhun Ilosaarirockiin ja ensi viikolla sitten palaan Helsinkiin. Onneksi lomaa on vielä jäljellä!

1 kommentti: